KokkolaUltraRun 17-18.5.2014 - 100 km

Kokkolan satasesta on aikaa kulunut viikko. Nyt voin tunnustaa että viime syksynä kun itse nostin itseäni ultrajuoksijoiden sarjaan, niin hieman vaatimattomalta silloinen 50 km veto silloin kuitenkin tuntui. Se oli sellainen ultrajuoksun eskari suoritus. Mutta tänään voin oikeasti ylpeä sen sanoa. Olen ultrajuoksia, olen juossut 100 km. Se on 2,37 x maraton. 

Oikein I S O ja lämmin kiitos ja halaus, huoltoteamille, vaimolleni ja isälleni. Heidän silmät herkeämättä olemustani ja tunnelmaa aisti. Juomia antoi ja tarpeen tullen myös juomaan pakotti. Jopa "omalääkäriltä" apuja soitti vatsan ja nesteen imeytymisen saloihin, kiitos P. neuvoista. Ja kiitos valkulle joka taas osasi sopivasti oikealla reseptillä rääkkiä ropalle antaa ja määrätä.

En vieläkään tiedä mistä tuo suunnaton hinku noihin oikeasti pitkiin matkoihin tulee. Niissä on vaan jotain mystistä ja mielenkiintoista. Liekö sitten vastinetta tälle, välillä aivan järjettömän tekokiireiseksi tehdylle, heti, nyt, "valmis-kun-enteriä-painan" maailmalle. Ehkä se on sitä? Pitkän matkan juokseminen on minulle matka itseeni. Se on sekä testiä fyysiselle kunnolle, mutta ennen kaikkea se on koitos pään sisällä. Tottakai yli 14 tunnin suoritus tuntuu, sattuu ja ottaa voimille. Kyse on periksiantamattomuudesta. Moni ihminen varmasti pystyy fyysisiltä ominaisuuksiltaan 100 km jalan kulkemaan, juosten tai kävellen, kun vaan tarpeeksi siihen aikaa varaa. Mutta tahtoa ja halua se vaatii. Tavoitteen asettamista ja päätös siitä että sen menen minkä olen päättänyt.

Miten juoksu eteni ja miltä se tuntui. Keräsin alle viestejä juoksun jälkeisiltä päiviltä.

Tekstari SU 18.5: Joo, se homma on nyt taputeltu. Vastatuuli ja lämpö verotti varmaan tunnin ajasta. 50 ympärillä oli vaikeimmat hetket pään sisällä. Juostuna 6,5 tuntia ja vielä jotain 7,5 edessä, tuntui aika pitkältä iltapuhteelta. Alkupuolella 5 tunnin paikkeilla oli vähän turvotusta vattassa. Mutta suola-suolakurkku-lihaliemi alkoi toimiin ja siitä päästiin. Nesteet ja energiat (52 kpl energiageeliä = 1,56 kg, nam),  imeytyi niin hyvin että jotain 1h15-30min välein sai käydä vessassa. Ekan 5 tunnin keskisyke 153 :) (just niin kuin suunniteltu, alle 145 PKn pitää mennä, no ei mennyt). Sykkeet alko laskeen kun lämpö hellitti ja tuuli rauhoittui. Viimeset 40 km vedin ihan koneen lailla tasaisia kierroksia. Muutamaa rakonpuhkaisuoperaatiota lukuun ottamatta. 70 kohdalla tiesin aivan varmasti että maaliin tullaan kunhan tässä kierros kierroksen perään vain pidän kiinni suunnitelmasta ja laitan tossua toisen eteen. Fiilis pysy hyvänä koko juoksun, ei yhtään kirosanaa koko juoksun aikana ja pientä vitsiäkin jaksoi välillä heittää. Tekniikka pysyi kasassa loppuun saakka. Parhaat kahden kierroksen ajat tuli 80-90 kohdalla. Ja ylivoimaisesti paras kierros oli viimeinen :) . Isä yritti pysyä kyydissä vikat 300m mutta jäi kun seisomaan kun 200 m:n loppuspurtti alkoi. Vikalla kierroksella ei mikään tuntunut missään, mä vain juoksin. Maalissa en kaatunut vaan pompin ja huusin, aika fiiliksissä.

Sähköposti KE 21.5: Palautuminen etenee hyvin! 
SU-MA: Ei yhtään tehnyt mieli tutkia juoksun dataa tai sitä itsekseen miettiä. Kävely aristaa. 
TI: Illalla tuli yht'äkkiä tarve tarkistaa miten juoksu eteni suunnitelmaan nähden samoin vilkaisin koska syksyllä juostaan Wihan Kilometit 2014. 
KE: Päivällä kävelin normaalisti, ihan vähän reisissä tuntemuksia. Illalla käväisi mielessä, koska pääsisi ekalle lenkille. Ja mieleen tuli josko syksyllä Wihassa menisi 100km/12h? Ja ei se KokkolaUltraRun 2015 ja siellä 24h tunnin sarja? No, sulatellaan nyt ensin tämäkin.

Torstaina pojan suunnistureenien yhteydessä noin 1 km juoksua, tai sen kaltaista liikkumista. Päätelmä, annetaan vielä jokunen päivä toipumisaikaa jaloille, niin on parasta. 

Nälkää pidemmälle matkalle, kyllä on. Marko Forsell totesi maalissa "Kun noin hyväkuntoisena lopettaa 14 tunnin jälkeen, niin eikös samantien vois jatka vielä 10h, 24h täyteen?" Jestas kun nyt kaivelee, olisko sittenkin pitänyt kokeilla...

Uusi sivu ultrajuoksijana otettu - 100 km juostuna

Unelma, josta olen kirjoitellut, on saavutettu. 100km on nyt juostu, aikaan 14:16:19.

Näitä tekstejä kirjoittelen auton takapenkillä matkalla kotiin. Olo on väsynyt, jalat kipeät, mutta toimivat, mummotyylillä mennään eteenpäin. Pakko todeta, että olo on sen verran tyhjä ettei tekstiä oikein meinaa syntyä. Yön tuntein jo kovasti suunnittelin kuinka hehkutan ja ylistän saavutustani ja onnistumistani. Taitaa kuitenkin olla niin että hehkuttamisten aika on sitten kun kroppa on saanut ensin hieman huilata.

Kirjoittelen juoksun kulusta tuonnempana. Haluan vain sanoa vielä uudestaan, että tein sen mitä halusin, juoksin 100 km.

Työt on tehty, on aika nauttia tuloksista.

Kolmen päivän päästä SE on edessä. Matka johon on reilu viisi kuukautta tähdätty. Reenit on reenattu ja on tankkaamisen aika.

Marraskuussa 2013 juostun 50km:n jälkeen on jaloin edetty 735km, kokonaisreenitunnit 133h.

Vanhemmanpolven yleisohje kuuluu "hiihdä 900km, jos haluat hiihtää nautittavan Pirkanhiihdon 90km", samaan 10x suhteeseen en nyt päässyt. Kolmen viikon sairastelu sopivasti maaliskuun lopussa, katkaisi upeasti sujuneen talven. Juuri silloin kun oli tarkoitus alkaa selkeästi nostamaan lenkkien pituuksia. Kun vielä pari seuraavaakin viikkoa oli selvää palautumista, ennen kuin pystyi täysipainoiseen harjoitteluun. Silloin söi miestä ja otti välillä tosi koville.

Jostain syystä ennen jokaista pitkää juoksua on ollut jokin vamma tai sairastuminen, joka on reenit sotkenut. Mutta vaikeuksista huolimatta maaliin on aina päästy. Sillä mennään mikä on ollut tällä kertaa mahdollista ja mitä on tehty. Mieli on positiivinen ja luottavainen.

100km on sellainen matka joka tulee varmasti ulosmittaamaan minusta kaiken tahdonvoiman, kaiken kestävyyden, kaiken kunnon. Ja se on juuri se mitä tuolla matkalla haluankin kokea. Mitään aikatavoitetta en ole laatinut. Juoksu-kävelytaktiikka on luotu tämän hetken kunnon mukaan. Jopa niin tarkasti että tänään oli vuorossa PK-VK1 alueiden laktaattimittaus, pro meininkiä :). Mutta mikä ettei, numerot on mukavia. Kun mittaamiseen oli mahdollisuus, niin onhan se mukava tietää ihan oikeasti omat sykerajat maitohapon syntymiselle ja sietämiselle. Hyvältähän ne tulokset näyttivät, eteenpäin on menty, PK raja hilautuu pikkuhiljaa ylöspäin. Jäi erinomainen fiilis.

Juoksun taktiikka on jaettu viiteen jaksoon. Joka jaksossa on huomioitu juoksun ja kävelyn hidastuminen, sekä lisätty pienet ajat jollekin ei-suunnitellulle. Kaiken osuessa kohdalleen alle 13 tunnin tulen ekasta satasestani selviytymään. Koska tahto ja tähtäin on täysin selvä, pää kalibroidaan vain yhtä tarkoitusta varten. Koville se tulee ottamaan, mutta 100km minä juoksen, piste.

Kokkola Ultra Run 17.5.2014, minä olen valmis!

Talven ja kevään 2014 projekti, osa 4, matka jatkuu

Miksi pitää sairastua juuri kun haluaisi aloittaa sen viimeisen etapin kohti elämäsi kuntoa?

Vihdoinkin kolmen viikon rimpuilun ja satunnaisten kokeilureenien jälkeen uskaltaa sanoa että sairastelu on nyt voitettu kanta. Pääsiäisen pyhät pystyi jo laittamaan tossua toisen eteen ja jopa aamu- ja iltalenkkeinä. Mutta kyllä ensimmäiset lenkit olivat kovia päälle "Kuinka huonoon kuntoon sitä onkaan rapistunut?" Kehossa on muistikuva siitä kuinka kepeästi juoksu kulki mainion korkeanpaikanleirin jälkeen. Ja nyt kuin liimassa juoksisi. Totuus on se että vasta viimeisen lenkin aikana alkoi olo olemaan normaali ja vasta muutaman päivän päästä voi alkaa vetämään johtopäätöksiä mitä kunnolle on oikeasti tapahtunut.

Paljon on tullut parin viime viikon aikana mietittyä sitä miltä ammattiurheilijasta tuntuu, kun sairastelu pilaa viime metreillä vaikkapa vuoden sitkeän työn. Urheileminen on mielenkiintoista. Välillä hirmuisen raakaa ja kovaa. Mutta kun se palkitsee, niin palkinto on iso.

Kuten kirjoitin niin matka kohti unelmaa jatkuu. Usko oli hetkittäin jo loppua. Mutta edelleen haluan uskoa että käyttämällä jäljellä olevat 24 päivää oikein, niin unelma tulee muuttumaan palkinnoksi.