Frankfurt Marathon 2012, 5:08:59

Frankfurtissa oli tarkoitus sitten juosta debyytti maratoni. Suunnitelmana mennä rauhassa omaa juoksua, ihan vaan sykkeitä vahtien ettei juokse jalkoja alta siinä ekan innossa. Ajoissa oltiin lähtöpaikalla ja rauhassa hoidettiin juoksuvalmistelut kuntoon. Lähtöalueelle kun hallin lämmöstä siirryttiin niin hieman ihmettelin lähtijöiden vähyyttä ulkona. No, aikaa lähtöön oli vielä 40 min, juoksijat tulisivat varmaan viime tipassa paikalle, kun ulkona oli vain muutama aste lämmintä. Hetken päästä iski hirvittävä järkytys kun huomasin kauempana, puiston toisella puolella, kadulla kulkevan juosijamassan. Mitä helvettiä, tuollahan juostaan jo, mun pitäis olla siellä, mitä kello on, mitä on tapahtunut? Sitten se iski, kellon siirto on mokattu ja MÄ OLEN 30MIN MYÖHÄSSÄ. Ei ole totta, eka maraton, unelma hajosi käsiin ennen kuin alkoikaan. Miten tässä voi näin käydä. Kyllä siinä kyyneleet oli niin lähellä. Eka maraton ja startti myöhässä, just.

Vaimolle kiitos kun se mun kiroamisen keskellä vaan kylmästi totesi, "Ala painella, startti on tossa, anna mennä!" Siinä sitten mentiin ekaa maratonia, ihan soolo juoksuna, ei tullut vielä koettua massalähdön huumaa. Selväähän se oli että päällä oli sekä paniikki että hätä. 200 metrin juoksemisen jälkeen vilkaisin sykemittaria ja syke 175. Siinä sitten meni suunnitelma alhaisista sykkeistä samantien romokoppaan. Ei auttanut vaikka kuinka koitti yrittää hiljentää ja rauhoittaa menoa. Oli vain kauhea kiire saada kiinni juoksun peräpää, yksin tyhjiä Frankfurtin katuja. Pelotti saanko enää juoma-asemilta juomaa ja ylipäätään pysyisikö reitillä. Aikamoinen startti.

Onneksi kolmen kilsan kohdalla kuulin kun takaani lähestyi askeleet ja sain itselleni juoksukaverin toisesta myöhästyjästä. Kymppiin saakka taivallettiin yhdessä ja muutamia ajatuksia matkalla vaihdettiin.

Juoksu eteni ihan mukavasti. Välillä sai nauttia flow-tilasta ja kuuluisa kolmenkympin seinäkin osui kohdalle. Onneksi vaimo pääsi hyvin vaihtamaan paikkaa reitin varrella ja hetken kohtaaminen aina antoi voimia kun kannustusta sai kotiväeltä. Uskomattoman iso merkitys on tuollaisella kannustamisella. Ja olihan ne loppumatkan musapisteet mukavia hetkiä, sai ajatukset pois matkasta ja juoksemisesta.

Viimeiset kilometrit sitten vain nautti väsyneistä, kipeistä jaloista. Odotti sitä hetkeä kun viimeiset sadat metrit on edessä ja saa juosta messuhalliin sisälle. Juosta ne viimeiset kymmenet metrit punaista mattoa pitkin maaliin. Ja se hetki oli hieno, niin hieno, muutaman kyyneleen kostuttamaa onnea. Mun eka maraton. Voittaja olo. Vau!